Kouluihin lisää kuria?
Viimeaikaisessa keskustelussa on nostettu esiin kurin palauttaminen kouluihin. Kuri sanana viittaa ankaraan ohjaamiseen tai vastahyökkäykseen, jossa ei ole sijaa kuulluksi ja nähdyksi [...]
Viimeaikaisessa keskustelussa on nostettu esiin kurin palauttaminen kouluihin. Kuri sanana viittaa ankaraan ohjaamiseen tai vastahyökkäykseen, jossa ei ole sijaa kuulluksi ja nähdyksi [...]
Euroopan Unioni on Suomen talouden ja kauppapolitiikan kannalta erittäin tärkeä. Olemme pieni vientivetoinen valtio ja yli puolet viennistämme suuntautuu EU:n alueelle. Suomen elinvoima ja kasvu [...]
Olen elänyt yrittämisen arjen haasteiden keskellä lapsuudesta saakka. Muutettuamme Ruotsista Suomeen 80-luvun alussa äitini perusti Kylmäkoskelle ensimmäisen yrityksensä. Vaateliikkeen, jossa [...]
Suomessa toimii yli satatuhatta rekisteröitynyttä yhdistystä. Valtaosa suomalaisista on vähintään yhden yhdistyksen jäsen ja lähes puolet suomalaisista tekee vapaaehtoistyötä. Järjestöt tarjoavat [...]
Ruotsin kielellä on vahva perustuslaillinen asema maassamme ja kunnilla on velvollisuus järjestää palveluita sekä suomeksi että ruotsiksi. Ruotsin kielen asemasta ollaan montaa mieltä ja yleistä [...]
Matkailu on kasvava toimiala ja Keski-Suomen on oltava kasvun kärjessä mukana. Maakuntamme vahvuuksia ovat kaunis, puhdas luonto ja vesistöt. Keski-Suomen vahvuus on myös keskeinen sijainti, [...]
Nelostie on yksi Suomen pääväylä, jonka parannukseen on sitouduttu vuoteen 2030 mennessä. Kriittisimpiä kohtia tiestössä on väli Kanavuori-Jyväskylä. Vaajakosken kohta on kaikissa [...]
Suomi on asettanut itselleen tavoitteen olla hiilineutraali jo vuoteen 2035 mennessä kun EU:n tavoite on vuosi 2050. Koska tavoitteemme hiilineutraalisuudelle on tiukempi kuin koko Euroopan [...]
Suomi harmaantuu ja tarvitsemme yhä monipuolisempia vanhuspalveluita ja joustavuutta palveluihin. Hoivapalveluiden kehittäminen siten, että vanhuksille tarjotaan riittävästi oikeanlaista apua on [...]
katja.isomottonen@jkl.fi
040 730 3406