Päätöksenteossa tarvitaan yrittäjän arjen tuntemusta

  Blogi

Olen elänyt yrittämisen arjen haasteiden keskellä lapsuudesta saakka. Muutettuamme Ruotsista Suomeen 80-luvun alussa äitini perusti Kylmäkoskelle ensimmäisen yrityksensä. Vaateliikkeen, jossa myös ompeli asiakkaille tilauksesta vaatteita. Minun ja pikkuveljeni tehtävänä oli repiä ja pussittaa matonkuteita liikkeeseen myyntiin.

Kun vanhemmat ostivat grillikioskin Viialasta vaihtuivat myyntituotteet vaatteista pikaruokaan ja työtehtäväni irtokarkkien pussittamiseksi. Perheellämme oli kaksi katukeittiötä ja parhaimmillaan työllistimme kaksitoista vakituista työntekijää ja lisäksi kausityöntekijöitä. Koko nuoruuteni olin myös itse katukeittiöissä töissä.

Muutin Jyväskylään opiskelemaan vuonna 1994 ja tein työtä Keskon noutotukussa kassalla. Siellä opin tuntemaan paikalliset kioskiyrittäjät, ravintoloitsijat, kauppiaat, pitopalveluyrittäjät, huoltoasemien yrittäjät jne. Osalla heistä kävin tekemässä kiireapulaisen töitäkin. Ja vieläkin moikkaamme tuttujen yrittäjien kanssa ja vaihdamme kuulumiset kun tapaamme eri tilanteissa.

Ennen lasten syntymää toimin markkinointisihteerinä Varjolan tilan matkailu oy:ssä ja Tähtipolku oy:ssä ja osana näitä töitä sain olla mukana Keski-Suomen matkailun edistämistyössä mm Keski-Suomen kalastusmatkailuhankkeessa ja matkailuyrittäjien verkostojen rakentamisessa.

Lasten syntymän jälkeen työskentelin Keuruun museon hallinnoimassa opetusministeriön tukemassa Vanhan Keuruun kulttuurimatkailuhankkeessa hankevetäjänä. Tehtäviini kuuluivat mm alueen yrittäjien, yhteisön sekä palvelutuotannon ja tarjonnan kartoitus ja yhteistyöverkon vahvistaminen sekä toimijoiden palveluiden tuotteistaminen palvelupaketiksi sekä markkinointi.

Olen ollut yhtiökumppanina Eika-Tuote ay:ssä, joka valmisti lasten leikkeihin muovailutaikinaa. Nyt EiKan toiminta on lakannut, mutta tuotteita on tilauksesta vielä mahdollista saada Perhepäiväkoti Pikkumöttösen kautta.

Olin myös mukana perheyrityksessä (Pepe Suvipuu Oy) Myrskylässä. Suvipuu valmisti puusta puutarhakalusteita lähinnä vientiin Iso-Britanniaan. Suvipuu myytiin Harmonia-Kaluste Oy:lle, jossa kalusteiden valmistus edelleen jatkuu.

Tällä hetkellä olen  palveluseteliyrittäjä ja tarjoan varhaiskasvatusta Perhepäiväkoti Pikkumöttösessä. Puolisoni Teemu on osakas Mainostoimisto M1:ssä. Eli olen myös naimisissa yrittäjän kanssa 🙂 Kokemukseni yrittäjyydestä onkin lähes koko elämäni mittainen.

Yrittäjyys on itsensä työllistämistä ja muille työpaikan tarjoamista. Riskinottoa ja uskaltamista. Onnistumista ja epäonnistumista. Onnen ja tuskan kyyneleitä. Kovaa, pitkäjänteistä, itsenäistä ja palkitsevaa. Työtä.

Yrittäjäperheessä kasvaneena olen oppinut sen, että mitään ei saa tekemättä työtä. Eikä mitään asioita saa vietyä eteenpäin ilman yhteistyötä. Sama pätee politiikassa.

Yritykset ja yrittäjät ovat koko hyvinvointiyhteiskuntamme selkäranka. Yrittämisen edellytyksiä on parannettava jotta elinvoimamme vahvistuu ja varmistamme hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden. Päätöksenteossa tarvitaan yrittäjän arjen tuntemusta.

Katja Isomöttönen

 

Contact Us

We're not around right now. But you can send us an email and we'll get back to you, asap.